Rapujuhlien tarjoilut

Loppukesän lempeät, tunnelmalliset illat houkuttelevat kutsumaan ystävät yhteisen pöydän ääreen. Ja rapukauden ollessa parhaillaan vietetään tietysti iloiset rapujuhlat! Ruotsista alkunsa saaneet rapujuhlat (kräftskiva) ovat vakiinnuttaneet asemansa myös täällä meillä Suomessa. Mutta mitä juhlapöytään sitten rapujen lisäksi katetaan?

Rapujuhlien kattaus on luonnollisesti punavalkoinen ja tummuvien iltojen koristeeksi sopivat hyvin lyhdyt ja kynttilät. Rapujen lisäksi tarjolla on yleensä paahtoleipää, voita ja tilliä ja riippuen siitä, tarjotaanko ravut alku- vaiko pääruokana, voidaan alkuruokana tarjota maistuva keitto tai pääruokana mehevä pihvi. Jälkiruoaksi sopii esimerkiksi juustokakku, joka saa seurakseen kesän maistuvaa marjasatoa. Koska rapujen syöminen on varsin sotkuista puuhaa, muista varata juhlijoille myös rapukauluri, lautasliinoja, sormien huuhtelukupit sekä iso astia rapujen kuorille. Rapujuhlien aluksi isäntäväki yleensä kertoo illan menusta ja siitä kuinka paljon rapuja on varattu ruokailijaa kohti

Entä sitten juomapuoli? Rapujuhlissa tarjolla on yleensä kivennäisvettä, olutta, viiniä (Chablis, Riesling, Sauvignon Blanc) ja tietysti snapseja. Alkumaljaksi sopii esim. Gin &Tonic tai vaikkapa Dillinger. Snapsina on yleensä kylmä vodka tai esimerkiksi siitä tehty maustettu tillivodka tai kurkkusnapsi. Snapsien oheen kuuluvat erilaiset puheet ja yhdessä laulettavat juomalaulut, joista tunnetuin lienee alla oleva Helan går/Kokonaan!

Helan går!
Sjunghoppfaderallanrallanlej!
Helan går!
Sjunghoppfaderallanrallanlej!
Och det som inte Helan tar,
Han ej heller Halvan får.
Helan går!
Sjunghoppfaderallanrallanlej!

Kokonaan,
me kerralla kaikki kipataan,
kokonaan,
me kerralla kipataan.
Se ken ei kippaaa kokonaan,
hän ei saa puoliskastakaan
Kokonaan!
Me kerralla kipataan!

Maistuvia rapujuhlia ja tunnelmallisia syysiltoja kaikille!