Konjakilla on perinteisesti juhlistettu ainutlaatuisia hetkiä, pyöreitä vuosikymmeniä tai muuta arvokasta juhlaa. Se on myös suomalaisittain tunnetuin kahvin avec-juoma illallisen päätteeksi. Konjakki sopii myös hyvin juomasekoituksiin ja näin joulun aikaan esimerkiksi vaaleaan glögiin tai klassiseen totiin.
Sanotaan, että kaikki konjakki on brandya mutta kaikki brandyt eivät ole konjakkia. Brandy onkin tavallaan juoman valmistustavan nimike, mutta konjakiksi samalla valmistustavalla tehtyä juomaa saa kutsua vain Cognacin alueella Ranskassa rypäleistä valmistettua, kahteen kertaan tislattua juomaa.
Konjakin kypsytysaika kerrotaan tarkoilla termeillä:
VS eli very special vähintään 2 vuotta kypsytettyä, maku kepeä ja hedelmäinen.
VSOP eli very superior old pale, vähintään 4 vuotta kypsytettyjä hedelmäisiä, mausteisia ja tammisen vaniljaisia.
XO eli extra old, vähintään 10 vuotta vanha, maku kuivatun hedelmäinen ja aromikas.
Kypsytysikä kerrotaan nuorimman käytetyn tisleen mukaan. Konjakissa voi kuitenkin olla kymmeniä eri tisleitä eri vuosilta, ja kellarimestarin taituruus punnitaan parhaimman sekoituksen löytämisessä. Samoin kuin Vintage-viinit, myös konjakki voi olla yhden satokauden tuote. Tällöin merkintä Vintage tarkoittaa samaa konjakissa kuin Single Barrel viskeissä. Tuote on tehty yhden satokauden ja viljelmän tuotteesta.
Konjakki on yksi niistä juomista, joka myös jakaa mielipiteitä. Oikeanlaisesta lasista nautittuna, sopivassa lämpötilassa ja hyvässä seurassa konjakki palkitsee nauttijan ja pehmittää epäröijätkin puolelleen.
Muutama vinkki konjakin nauttimiseen:
Oikea lasi: tulppaanilasi tuo tuoksun ja aromit parhaiten esiin
Oikea lämpötila: huoneenlämpöisenä, noin 18 astetta
Konjakki sopii jälkiruokien kanssa nautittavaksi tai jälkiruokana sellaisenaan. Kokeile rohkeasti myös jouluruokien kuten kinkun kanssa. Makupari voi yllättää positiivisesti.’
Konjakki juomasekoituksissa ja keittiössä
Konjakit sopivat myös juomasekoituksiin ja leivontaan. Tähän tarkoitukseen käyvät sekä VS että VSOP konjakit. Näin glögikaudella konjakki sopii vaalean omenamehupohjaisen glögin terästämiseen mainiosti. Klassinen teetoti syntyy mustasta teestä, lorauksesta konjakkia ja sitruunaviipaleesta. Konjakkia käytetään myös sangriassa ja munatotissa.
Joulupöytään sopii konjakilla maustettu graavilohi, loimulohi ja silli, ja kinkun kaveriksi tietenkin konjakkisinappi. Ruotsalainen maksapatee saa myös viimeisen silauksensa konjakista. Jälkiruokana konjakki ja suklaa ovat luottopari. Kostuta suklaakakku tai mausta tryffelit konjakilla. Myös perinteiseen englantilaiseen hedelmäkakkuun saat mehevyyttä marinoimalla hedelmät yön yli konjakissa.
Uuden vuoden aikaan voit yllättää ystävät esimerkiksi flambeerattavalla jälkiruualla: Crepes Suzette hurmaa taatusti.
TIESITKÖ: historian tuntemat ensimmäiset cocktailit on valmistettu konjakista. Konjakista on myös valmistettu historian mukaan ensimmäiset cocktailit jo 1800-luvun alkupuolella.