On taas aika kaivaa ylioppilas- ja valmistujaislakit naftaliinista ja lähteä nauttimaan ulkoilmasta. Kuka puhaltaakaan ensimmäiset serpentiinit kotona? Ja kenen vappupallo säilyy pisimpään? Kaikki ovat innoissaan, toiset vain näyttävät sen hillitymmin kuin toiset. Ilmassa on kevään juhlan tuntua. Vapputoreilla päästään nauttimaan eläväisestä tunnelmasta viritettynä foliopallojen huminaan ja iloiseen nauruun.
Perinteiset piknikviltit levitellään maahan ja juhlistetaan Vapun päivää yhdessä ystävien, perheen ja tuntemattomienkin kera. Piknikkorien täytteenä ovat perinteisesti olleet munkit, tippaleivät, nakit ja erilaiset salaatit. Nykyisin sisältöä varioidaan miellyttämään jokaista yksilöinä limonadien juojista kuohuvan nautiskelijoihin. Mukaan mahtuvat myös juustolautaset ja hedelmät, hodarit ja pikkumakeat leivonnaiset. Simasta, raikkaasta boolista ja kuohujuomista puhumattakaan.
Tiesittekös tämän vapusta?
Vappu on merkki orastavasta kesästä. Ennen osassa Suomea on päästetty lehmät laitumille vappuisin ja tätä on juhlistettu polttamalla helavalkeita eli juhlatulia. Ne ovat koonneet väkeä yhteen juhlistamaan tulevaa kesää ja pitämään hauskaa tanssien sekä simaa ja olutta juoden. Helavalkeiden on uskottu ajavan pois pahoja henkiä ja kutsuvan luo hyviä. Nykyisin helavalkea perinnettä edelleen vietetään osassa Suomea.
Suomessa vapunpäivän vieton perinteet työläisten juhlana juontavat 1800-luvulle eikä turhaan. Vappua pidetään muistopäivänä teollistumisen jälkeen syntyneen työväenliikkeen työoikeustaisteluille. Ensimmäisissä työväen vapunvietoissa ovat olleet kantavina teemoina ja sanomina esimerkiksi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden saaminen koko kansalle. Edelleen voimme nähdä kaupungeilla pidettävän vappupuheita ja järjestettävän vappumarsseja, joissa tuodaan esiin omia kantavia aatteita. Vuonna 1944 vapunpäivästä tuli lakisääteinen vapaapäivä ja vuodesta 1979 se on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä, suomalaisen työn päivä.
Kun puhutaan vapusta, ei voida olla unohtamatta opiskelijoita. Heidän perinteisiinsä vapun vietto rantautui Ruotsista jo 1800-luvulla ja on alkujaan ylioppilaiden juhlapäivä. Nykyisin korkeakouluopiskelijat pistävät haalarit jalkaan ja suuntaavat kaupungille. Esimerkiksi täällä Kuopiossa korkeakouluopiskelijoiden toimesta pestään ja lakitetaan Velj’mies- ja Siskotyttö-patsaat. Useimmiten toimintaa riittää jo reilusti huhtikuun puolella ja tokkopa sitä saadaan heti hiljentymään, koska tunnetustikaan wapu ei lobu.
5 vinkkiä vapun ajan juomiin
1) Alkoholiton FINNA LAKKA kuohujuoma
Tämä suomalaisten soiden kullasta valmistettu ihanuus kannattaa tarjoilla viilennettynä sellaisenaan tai kokeilla pidentäjänä mocktail- ja cocktailjuomissa.
FINNA MOCKTAIL
1 cl tuorepuristettu limemehu
Runsaasti tuoretta minttua
Finna Lakka kuohujuomaa
Lisää lasiin jäitä. Taputtele mintun lehdet käsien välissä. Lisää lasiin limen menu ja mintut, täytä lasi Finna Lakka kuohujuomalla. Sekoita varovasti.
Koristele mintun lehdillä ja nauti!
2) FINNA Lakka toimii erinomaisesti myös cocktaileissa
FINNA 75
4 cl Gin
3 cl sitruunamehu
1,5 cl sokerisiirappi
FINNA Lakka kuohujuomaa
Ravista shakerissa hiilihapottomat ainekset. Siivilöi jäillä täytettyyn lasiin. Tai rakenna suoraan tarjoilulasiin. Pidennä juoma FINNA lakalla ja sekoita kevyesti. Koristele sitruunankuorella.
3) Miltä kuulostaisi erittäin kuiva, sitruksinen samppanja? Jeeper Grande Réserve Blanc de Blancs toimii juhlajuomana sellaisenaan sekä pohjana perinteikkäälle samppanjacocktailille.
SAMPPANJACOCKTAIL
9 cl Jeeper Grande Réserve Blanc de Blancs
1 cl konjakkia
tilkka angostuuraa
1 pala sokeria
Kaada sokeripalaan tilkka angosturaa, laita pala shampanjalasin pohjalle. Kaada päälle konjakkia. Kaada lopuksi samppanja. Koristele appelsiiviviipaleella ja kirsikalla.
4) Pople -perheestä löytyy kestosuosikkeja ja hedelmäisiä uutuuksia.
Sakeammat liköörit sopivat mainiosti drinkkeihin ja kannujuomiin. Pople -perheen makuina ovat Strawberry, Blueberry, Citrus Mango, Strawberry Ice Cream, Orange Mango, Peach Party ja vegaaninen POPLE Oat Cranberry & Salted Caramel.
Kannujuomista riittää useammalle, kokeilkaa yhdessä esimerkiksi seuraavaa
POPLE PEACH PUNCH
50 cl Pople Peach Party likööriä
50 cl ananasmehu
15-20 cl limemehu
Pidennä sitruslimonadilla, kivennäisvedellä tai kuohuviinillä.
Täytä kannu tai boolimalja jäillä. Lisää Pople Peach Party, mehut ja limonadi. Sekoita lusikalla. Koristele hedelmillä ja/tai mansikoilla. Jos haluat terästää boolin, kokeile esimerkiksi vaaleaa rommia.
Nauti hyvässä seurassa, koska elämä on parasta jaettuna!
5) Nopeaa nautittavaa tarjoilee hedelmäisen salmiakkinen Hotti. Nautitaan shottina tai cocktaileissa muiden kaverina.
Muistattehan, että meiltä löytyy lisäksi myös RTD-juomia eli suoraan pullossa olevia valmiita juomia kuten Pople Strawberry alkoholijuoma.