Koronan aiheuttama pula raaka-aineista ja pakkausmateriaaleista sekä materiaalien ja rahtien hintoihin kohdistuvat korotuspaineet koskettavat myös alkoholivalmistaja Lignell & Piispasta ja tämä heijastelee joulusesonkiin. ”Tällä hetkellä lähes kaikki glögi, mihin raaka-aineet ja pullot riittävät on myyty. Kysyntää glögeille olisi ollut paljon enemmän kuin osasimme arvioida, mutta lisää emme pysty edellä mainituista syistä enää valmistamaan!”, harmittelee Lignell & Piispasen toimitusjohtaja Kirsi Räikkönen.
”Glögien ja joulun sesonkituotteiden valmistusta varten tarvittavia viinejä ja raaka-aineita on huolellisista ennakkovalmisteluista huolimatta metsästetty sesongin alettua kissojen ja koirien kanssa. Vienti on tänä vuonna kasvanut Loimun osalta jälleen noin 50 % ja kansainvälistä kysyntää olisi vielä enemmän. Suurimpia Loimun vientimarkkinoita ovat Saksa, Sveitsi sekä Baltian maat. Myös laivojen sekä lentokenttien myynti on piristynyt matkustuksen myötä. Uusia markkinoita glögille on saatu avattua esim. Aasiassa Kiinaan ja Hong Kongiin sekä Ranskaan ja Belgiaan. Sama tilanne koskee myös uutta alkoholitonta Loimua, jolle kysyntää olisi ollut enemmän kuin pystymme valmistamaan”, Räikkönen toteaa ja vinkkaa ”glögien kanssa kannattaa tänä vuonna olla ajoissa liikkeellä, jos haluaa omaa suosikkimerkkiään”.
Glögien lisäksi haasteita raaka-aineiden ja pakkausten kanssa on ollut myös muiden tuotteiden osalta. ”Suomessa pulloja ei enää valmisteta ja pakkausmateriaalit joudutaan tilaamaan pitkälti ulkomailta. Raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien toimitusajat ovat kasvaneet ja esim. tietyistä pullo- ja korkkimalleista on pulaa. Tämä on siinä mielessä harmillista, että joulun sesonki on ajallisesti hyvin rajallinen” kertoo Lignell & Piispasen toimitusjohtaja Kirsi Räikkönen. ”Nykyisessä tilanteessa joutuu ennakoimaan todella paljon, mikä tekee varaston hallinnasta aiempaa haastavampaa”, Räikkönen jatkaa.
Lignell & Piispanen on vuonna 1852 perustettu alkoholitalo ja Suomen kolmanneksi vanhin edelleen toimiva, saman suvun omistuksessa oleva perheyritys. Valmistamme Kuopiossa alkoholijuomia ”metsästä lasiin” -filosofiaa kunnioittaen. 170 vuotta pitkä historiamme on opettanut keskittymään olennaiseen – peittämättömiin makuihin, joissa voi maistaa alkuperän.
Lisätiedot:
Kirsi Räikkönen, Toimitusjohtaja
Puh. 040 7700 804
kirsi.raikkonen@lignellpiispanen.fi