Lignell & Piispasen uutuus Pople Oat Cranberry & Salted Caramel edustaa alkoholijuomien uutta tyylisuuntaa huomioiden kasvavan kasvikermapohjaisten tuotteiden trendin. Toimitusjohtaja Kirsi Räikkösen mukaan uuden kaurapohjaisen liköörin tuominen valikoimaan on yritykselle luonnollinen askel, sillä kaura on suomalaisille tuttu raaka-aine ja se sopii myös erinomaisesti vegaaneille kuten maidotonta ja muita erityisruokavalioita noudattavillekin. ”Olemme mielenkiinnolla seuranneen kauratuotteiden määrän ja erityisesti kaurapohjaisten juomien kasvua Suomessa ja maailmalla. Pohjoismaisen tutkimuslaitos Nielsenin kevään 2020 raportissa* kerrottiin, että kasvijuomissa kasvu on ollut todella kovaa, vuoden takaiseen verrattuna 14 prosenttia ja koronakevään 2020 aikana jopa 31 prosenttia”, Räikkönen kertoo.

Pople Oat Cranberry & Salted Caramel liköörissä kaurakerman pehmeää, luonnollisestikin hieman makeaa makua täydentävät suomalaisten suuhun sopiva kirpeä karpalo ja suolainen karamelli. Suutuntuma on miellyttävän paksu ja runsas. Poplen luonnollinen maku muodostuu kuten parhaat ideatkin: sekoittamalla. Millä tavalla nautittuna likööri on sitten parhaimmillaan? ”Ravista ja nauti jäiden kera ihan sellaisenaan tai kokeile likööriä jälkiruokiin” Räikkönen vinkkaa.

Pople Oat Cranberry & Salted Caramel on saatavilla Alkon tilausvalikoimasta sekä Viking Linen laivoilta viikosta 28 alkaen. Alkoholi 15 %, pakkauskoko 500 ml, hinta Alkossa 13,96 €

*.Nielsen Homescan kotitalouspaneeli, kasvipohjaiset meijerituotteet, 12 kk ja 6 kk päättyen viikkoon 28/2020.

Lisätiedot:
Kirsi Räikkönen, CEO
kirsi.raikkonen@lignellpiispanen.fi

SIVUSTO ON TARKOITETTU
18 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE.
OLETKO TÄYSI-IKÄINEN?

KÄYTTÄMÄLLÄ SIVUSTOAMME HYVÄKSYT EVÄSTE- JA KÄYTTÖEHTOMME