Loimu 2020 Vuosikertaglögi ammentaa tänä vuonna inspiraationsa pohjolan soiden pitkospuilta ja pakkasen puremista punaposkisista karpaloista. Karpaloiden lisäksi Loimun makua täydentävät perinteiset joulumausteet: neilikka, kaneli, kardemumma ja ripaus inkivääriä. Kotimainen glögi valmistetaan Kuopiossa. Kokonaisuuden kruunaa kauniin ylellinen, kullanvärinen pullo, jonka kuvioinnin on suunnitellut muotoilija Jaani Vaahtera.

Punaviinipohjainen, jouluperinteitä kunnioittava Loimu Vuosikertaglögi on jo useamman vuoden ollut Suomen myydyin premium glögi ja sen suosio kasvaa vuosi vuodelta myös Keski-Euroopassa. ”Joulu on tunnelmaa ja yhdessä oloa. Olemme ylpeitä siitä, että suomalaisten suosikkiglögi on otettu niin upeasti vastaan kotimaan lisäksi erityisesti saksan kielisillä alueilla. Tuotekehityksessämme Eeva Koivisto ja Heidi Nylund tekevät upeaa työtä Loimun maun kehittelyssä” toteaa Lignell & Piispasen toimitusjohtaja Kirsi Räikkönen.

”Tänä vuonna halusimme nostaa esiin myös vastuullisuusnäkökulmaa. Olemme keventäneet Loimu-pulloa, minkä ansiosta pystymme vähentämään hiilidioksidipäästöjä sekä pullon valmistuksessa että kuljetuksissa. Lisäksi osa tämän vuoden pulloista on ainutlaatuisia, sillä olemme hyödyntäneet pullotuotannossa uudelleen aiempien vuosien maalausvialliset, käyttämättömät Loimu-pullot. Myös tämä vähentää valmistuksesta aiheutuvia päästöjä” Räikkonen kertoo.

Loimu 2020 Vuosikertaglögin lisäksi Lignell & Piispasen vuoden 2020 glögivalikoimaan kuuluvat Alkon kautta myynnissä olevat, mesimarjainen ja hennon kuusenkerkkäinen Loimu Väkevä Valkoviiniglögi ja Lumoava Mustikkaglögi sekä päivittäistavarakaupoissa myytävät, käymisteitse rypäleistä valmistetut mieto Loimu Glögi 5% ja kylmänä nautittavaksi tarkoitettu, hiilihapotettu Loimu glögijuoma 5%.

TALVIKAUDEN JUOMAVALIKOIMAA TÄYDENTÄÄ ROMMISSA UUTETUISTA, KOTIMAISISTA OMENOISTA VALMISTETTU CRAFTED WINTER APPLE -LIKÖÖRI

Loimun rinnalla talvikauden juomakattausta täydentää toinen uutuus, Crafted Winter Apple. Karibian tummassa rommissa uutetuista omenoista makunsa saava likööri edustaa uudentyyppisiä liköörejä, joissa sokerin määrä on perinteisiä liköörejä matalampi. Crafted Winter Apple sopii juotavaksi kylmänä tai lämpimänä. Crafted Winter Apple -liköörin maku on omenainen, mausteinen ja karamellinen ja tuoksu pehmeän omenainen. ”Kun likööriin sekoittaa hieman kuumaa vettä, saa viileneviin syysiltoihin ja aurinkoisiin talvipäiviin herkullisen rommitotimaisen juoman”, vinkkaa Räikkönen.

Talvikauden 2020 uutuudet sekä Loimu Väkevä Valkoviiniglögi ovat saatavilla Alkon myymälöistä ja verkkokaupasta 28.09.2020 alkaen. Miedommat glögit tulevat myyntiin hyvin varusteltuihin päivittäistavarakauppoihin syys-lokakuun vaihteessa.

Lisätiedot:
Kirsi Räikkönen, Toimitusjohtaja
Puh. 040 7700 804
kirsi.raikkonen@lignellpiispanen.fi

Kuva- ja materiaalipyynnöt:
Marja Pylkkänen
040 746 9226
marja@lignellpiispanen.fi

Lignell & Piispanen on vuonna 1852 perustettu alkoholitalo ja Suomen kolmanneksi vanhin edelleen toimiva ja saman suvun omistuksessa oleva perheyritys. Kansainvälisesti palkitun yrityksen menestys perustuu kuuden sukupolven käsityötaitoon, raaka-aineiden tuntemukseen, 100% läpinäkyvyyteen ja välittämiseen sekä kestävän kehityksen periaatteiden kunnioittamiseen. 

SIVUSTO ON TARKOITETTU
18 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE.
OLETKO TÄYSI-IKÄINEN?

KÄYTTÄMÄLLÄ SIVUSTOAMME HYVÄKSYT EVÄSTE- JA KÄYTTÖEHTOMME